Vanhan uskomusperinteemme mukaan sairaudet ja vaivat voivat olla peräisin jumalilta, henkiolennoilta, sekä erilaisilta väki-voimilta. Kyse voi olla myös jonkun toisen ihmisen tahtomattaan tai tarkoituksella langettamista kateista, kiroista tai pilauksista. Sairaus saattaa myös liittyä jonkin alkeisaineen (esimerkiksi vesi, ilma, maa, tuli) enemmän tai vähemmän henkilöyttä omaaviin väkiin, jolloin seurauksena voi olla säikäys tai vihat. Jokin tahallinen tai tahaton henkimaailmaan liittyvän kiellon noudattamatta jättäminen (tabun rikkominen) voi puolestaan johtaa rikkeeseen eli rikkoon.
Oli kyse sitten mistä syntytavasta hyvänsä, voi sairauden tai vaivan tarkempi määritelmä olla osittainen tai laajempi sielunmenetys. Tällöin ihmisen haltijasielu eli luonto on voinut etääntyä kauemmas tai jättää ihmisen kokonaan, jolloin hänestä on tullut luonnoton. Myös ihmisen persoona- eli varjosielu, perinteemme itse, saattaa olla ihmisestä etäällä, jolloin puhumme ihettömäksi menemisestä. Tällaiset sisimpään olemukseemme liittyvien voimien etääntymisvaivat voivat johtua jonkun (tai jonkin) synnyttämistä vihoista tai kateista, tai sitten säikäyksestä. Taustalla voi olla myös mutkikas yhdistelmä erilaisia hankaluuksia. Tilanteeseen paneutuessaan, sekä hakiessaan apua niin esivanhemmilta kuin haltijoilta, noita selvittää vaivan synnyn. Ja kun viimein tiedämme jonkin asian synnyn, voimme siihen myös loitsuin ja taikakeinoin vaikuttaa.
Kun autettavan ihmisen pahoinvointi liittyy ruumiillisiin vaivoihin, saattaa ainesielumme eli löyly olla uhattuna. Toisaalta pienetkin haavat ja ruhjeet, kausinuhat, kolotukset ja muut ikävyydet vaativat hoitoa. Osaava ja vastuunsa ymmärtävä noita tietää milloin ihmisen on syytä kääntyä nykyaikaisen lääketieteen tarjoamien mahdollisuuksien äärelle. Tällöin kansanparannuksen keinot ovat lähinnä täydentävää hoitoa.
Noitana ja tietomiehenä olen vuosien varrella auttanut monia luokseni tulleita ihmisiä. Jos koet tarvitsevasi väentapaisen intomiehen apua, ole rohkeasti yhteydessä.
Mitä on noituus?
Noituus on uskomusperinteemme vanhakantainen, luonteeltaan šamanistinen työtapa. Tavoitteena noituudessa on yksilön ja laajemmin koko yhteisön tasapainon ylläpito ja palauttaminen. Noituuteen voi liittyä myös pyrkimys ihmisten suojaamiseen haitallisten henkivoimien vaikutuksilta ja pahantahtoisten olentojen teoilta. Noidan työhön voi liittyä laaja kirjo kansanparannuksen eri menetelmiä, mutta omimmillaan perinnenoituus on silloin kun haastavassa tilanteessa vaaditaan näkymättömän maailman huomioimista.
Väekkäällä noidalla on hyvä ihmistuntemus ja elämänkokemusta, mutta ennen kaikkea hänellä on selkeä käsitys maailman kerroksellisesta perusluonteesta ja esivanhempien merkityksestä tämänilmaisessa. Hän kykenee nostattamaan luontoaan ja halutessaan jopa lankemaan loveen, sekä toimimaan myötämielisten henkiolentojen tukemana.
Osaava noita tuntee kansansa pyhiä lauluja sekä loitsuja. Hän saattaa yhteisössään ohjata rituaalisia sekä seremoniallisia tilanteita kuten nimiäisiä, häitä, maahanpanijaisia, pyyntikauden peijaisia, kristillisen kasteen poispesuja, sekä yhteisöllisiä lyylimishetkiä. Tältä osin noituus voi muistuttaa toista merkittävää perinnettämme, tietäjyyttä. Noidan tärkein tehtävä on kuitenkin aina parantaminen.
Omassa noituudessani on meänmaalaisen, lappilaisen, sekä savolaisen kansanuskon vaikutusten lisäksi aineksia eri puolilta uralilaista eli suomalais-ugrilaista maailmaa. Tämä näkyy tavassa, jolla käsitykseni omasta maailmansyntymyytistämme on täydentynyt joillain sukukansojemme keskuudessa säilyneillä kuvauksilla. Noidilla ja tietäjillä on kautta aikain ollut omia yksilöllisiä tapojaan ja kykyjään, joiden alkuperä voi olla näkykokemuksissa, sielumatkoissa, haltijoitten ja muun väen kohtaamisissa, suvussa kulkevassa erityisessä luonnokkuudessa, sekä elämän varrella opituissa, arkisiltakin vaikuttavissa asioissa.
Noidan ei tarvitse olla iäkäs, sillä jopa lapsi voi olla väekäs noita. Useimmiten noidan vastuuseen kuitenkin kypsytään pidemmän ajan kuluessa.
Puhuessani noidista, puhun šamanistista työtä tekevistä, pohjoisen luonnonuskoisen perinteen osaajista, joilla on yhteisönsä henkinen ja kosminen tasapaino vastuullaan.
Mitä noituus ei ole?
Sanoilla voi olla eri ihmisille hyvinkin toisistaan poikkeavia merkityksiä, mikä on syytä muistaa myös noituudesta puhuttaessa. Kun itse puhun noituudesta ja noidista, en viittaa sanoillani keskieurooppalaisen perinteen ”noituuteen” (witchcraft) ja sen piirissä toimiviin ”noitiin” (yks. witch), joihin saatetaan yhdistää vaikkapa luudalla lentäminen ja leveälierinen suippo hattu. Käsitykseni mukaan tällainen ”witchcraft-noituus” pohjaa keskieurooppalaiseen kansanuskoon, jolla on vanhat yhteydet mm. keltti- ja germaanikansojen kansanparannusperinteisiin ja tietäjyyteen.
Noita -sanueen etymologiaa
Suomenkielen noita ja pohjoissaamen noaidi edustavat uralilaisen kieli-kuntamme vanhaa ja omaperäistä sanuetta. Sen käyttö on palautettavissa ainakin noin 3,500 vuotta sitten puhutun länsiuralilaisen (esi-itämerensuomalainen) kielivaiheen sanamuotoon *nojta. Saattaa olla, että kantamansin *ŋä*jt kuuluu tähän samaan yhteyteen, jolloin sanue voisi olla peräisin jo noin 4,000 – 6,000 vuotta sitten puhutusta kantauralista. Kielitieteellisessä mielessä ei kuitenkaan ole täysin ongelmatonta johdattaa noita -sanan etymologisia juuria aivan niin kauas menneisyyteen. Kyse voi myös olla Euraasian pohjoisilla alueilla vaikuttaneesta ns. kulkusanasta, jonka alkuperä on hämärtynyt.
SAMMENLUOLA 